Suomen Elvis-harrastustoiminnassa puhaltavat nyt uudet tuulet. Olihan viimeiset 30 vuotta operoinut The OEPFC of Finland lopettanut toimintansa vuoden 2015 päättyessä, jolloin Elvis-kerhotoiminnan jatko tuli organisoida uudelleen. Tässä yhteydessä KEA, eli The OEPFC:n Kotkan Elvis-alajaosto päätti ottaa vetovastuun Elvis-fanitoiminnan ylläpidosta. Tämä tuli tarkoittamaan käytännössä sitä, että vuona 2009 toimintansa aloittanut paikallinen Elvis-alajaosto muuttui valtakunnalliseksi Elvis-kerhoksi alkuvuonna 2016!
Elvis-kerhotoimintaan on liittynyt perinteisesti ja tärkeänä osana myös vuosittaiset Elvis-kesätapahtumat. Vanhan kerhon viimeisimmän kesätapahtuman 2015 pitopaikka oli Leppävirran Sport & Spa Hotel Vesileppis, josta jatkettiin myös tänä vuonna, uuden kerhon puitteissa 22 - 23.7.2016. Tähän kaksipäiväiseen kesätapahtumaan oli mahdutettu yhteistyössä KEA:n ja Vesileppiksen kanssa monenmoista Elvis-aiheista sisältöä. 


Elvis-kesätapahtuma polkaistiin käyntiin perjantaina illalla ”Elvis-Gospel” esityksellä 22.7 tunnelmallisessa Leppävirran kirkossa, jossa päätähtinä olivat Aron & Cool Company. He esiintyivät runsaan tunnin ajan esittäen lukuisia Elviksen tunnetuiksi tuomia hengellisiä kappaleita, samoin kuin tunnettuja pop-kappaleita. Perjantai-ilta jatkui Elvis-karaokella Vesileppis-hotellissa, jossa kuulimme Elvis-kappaleita tulkittuina niin englanniksi kuin suomeksikin. Monien muiden osallistuneiden ohella esiintymässä oli myös Voice of Finland -ohjelmassa menestynyt Jarkkis, joka villitsi yleisöä parilla vauhdikkaalla kappalevalinnalla. Kyseessä oli samalla suora radiolähetys Iskelmä-radioon. Perjantai-illan päätti leppävirtalainen, upeaääninen SaraLee blues-swing-tyylisillä seteillään, jotka sisälsivät myös runsaasti hänen tulkintojaan Elvis-kappaleista.



Lauantain Elvis-päivätapahtuma polkaistiin käyntiin puolelta päivin hotellin aulatiloissa. Elvis-tuotemyyjinä paikalla olivat KEA:n lisäksi myös perinteisesti Jungle Records laajoine levyvalikoimineen. Yksityisistä myyjistä Elvis-tuotteita tarjosivat Marko Humia ja Jani Turunen. Muista myyjistä paikalla olivat Elvis-tupa, edellisen lisäksi Sari Kanala myi muun muassa koruja, ja vaatteita tarjosivat Pink Lady Boutique sekä vaateliike Seepra.



KEA:n puheenvuoro koitti yhden aikoihin iltapäivällä, jolloin lanseerattiin uusi Elvis-kerho ensimmäistä kertaa julkisesti. Tässä yhteydessä Maria Nöjd haastatteli KEA:n presidentti Tomi Raussia, joka valaisi taustoja uuden kerhon toiminnan aloittamiseen liittyen. Samalla paljastettiin kerhon uusi virallinen nimi sekä siihen liittyvä tuore roll-up banderolli aplodien saattelemana. Elvis-toimintaa jatkaa Suomessa ”Elvis Presley Finland – King Elvis Association”, jonka presidenttinä siis toimii Tomi Raussi. Jäsenlehden uusi nimi on ”Keeping Elvis Alive”. Molemmissa lyhenne ”KEA” säilyy, ainoastaan lyhenteen takana olevat nimet uudistuivat. Tilaisuudessa julkistettiin lisäksi KEA:n ensimmäinen kunniajäsen, joka oli itse oikeutetusti viime vuonna toimintansa päättäneen The OEPFC of Finlandin Hannu Ignatius.




Country Corner by Aron oli vuorossa seuraavaksi; Aron musisoi soolona Elvis-kappaleita vajaan tunnin verran päivätapahtuman vierailijoiden iloksi. Tämän jälkeen vuorossa oli kutkuttava Elvis-tietovisa, johon osallistui kuusi kisailijaa. Jännittävässä visailussa kalkkiviivoilla taisteltiin useamman bonus-kysymyksen verran, mutta lopulta Suomen Elvis-tietäjäksi 2016 valittiin Jani Suominen. Iltapäivän päätti samassa tilassa pidetty perinteinen Elvis-huutokauppa, jonka meklarina toimi Hannu Ignatius. Eräs erikoisimmista myydyistä tuotteista tällä kertaa oli eittämättä kookas Elvis-radio sekä erään teksasilaisen keräilijän aikoinaan keräämät sadat lehtileikkeet Elviksestä.


Vesileppiksessä oli viikonlopun aikana tarjolla pääohjelman lisäksi muutakin Elvis-aktiviteettiä ja erilaista oheisohjelmaa. Kuten Elvikseen liittyvät ruokamenut sekä drinkkilistat hotellin ravintolassa, jotka maistuivat monille. Tarjolla oli myös Pool Partya ja Elvis-vesijumppaa hotellin kylpylän puolella, Bowling With The King -keilailua, Quick Barber/Hair Stylist –pikakampauksia, sekä Rock ’n’ roll breakfast -aamupalaa, joten voitaneen todeta, että erilaista oheisohjelmaa oli jopa varsin kiitettävästi. Selvää olikin, että Vesileppiksen hotellinjohtaja, myös Elvis-musiikin ystävänä tunnettu Kimmo Rossi oli organisoinut onnistuneen Elvis-kattauksen, joka huipentui lauantai-iltaan ja Agentsien esiintymiseen.

Ennen lauantai-illan pääohjelmanumeroa iltatapahtuman elävän musiikin potkaisi käyntiin mainio K. Hyrrä & Kohtalontähti, joka esitti kelpo kimaran Elvis-hittejä, vetäen samalla kansaa tanssilattialle. Puolelta yön vihdoin paljon odotettu Agents & Vesa Haaja kipusivat lavalle ja esiintyivät noin puolentoista tunnin ajan, ja yleisö eli täysillä hengessä mukana!


Tämä nettiartikkeli oli lyhyt yleiskatsaus vuoden 2016 Elvis-kesätapahtumaan. Varsinainen tapahtumaraportti julkaistaan seuraavassa KEA:n jäsenlehdessä ”Keeping Elvis Alive” lokakuussa 2016.

Teksti ja kuvat: KEA/vr