Elvis Presley Finland 
King Elvis Association

Mies ja Myytti -näyttely

Timo Mähönen in Memoriam


Timo Mähönen in Memoriam

 

Huhtikuu 2007. Johtamalleni Suomen Elvis fan clubille oli tullut yllättäen sähköpostitse tiedote minulle tuntemattomalta Kotkan Valokuvakeskukselta kertoen elokuun alussa 2007 avautuvasta Elvis-valokuvanäyttelystä. Tiedotteen lopussa oli allekirjoittajana Timo Hannes Sebastian Mähönen. 30. toukokuuta, yksitoista vuotta myöhemmin - niin ikään yllätyksenä - sain nykyisen suomalaisen Elvis fan clubin presidentiltä tiedon Timo Mähösen kuolemasta. Tieto tuli erikoisella hetkellä ollessamme menossa vaimoni ja fan clubin edustajien kanssa tapaamaan Priscilla Presleytä.


Kun tuohon 11 vuotta sitten tulleeseen tiedotesähköpostiin vastasin ja kerroin, että olen tuntenut valokuvaaja Ed Bonjan - Elviksen virallisen kiertuevalokuvaajan ja miehen näyttelykuvien takana - jo vuodesta -97 ja olen halukas tiedottamaan näyttelystä potentiaaliselle kohderyhmälle, ymmärsi Mähönen minut väärin. Hän viestitti jyrkästi takaisin, että Valokuvakeskuksella on yksinoikeus näyttelyyn ja siihen ei siipeilijöitä tarvittaisi. Lähdin oitis kesäkuussa 2007 käymään Kotkassa ja tapaamaan tätä hyvin värikkääksi osoittautunutta Mr. Sir Master Mähöstä. Hän ystävällisesti järjesti minulle majoituksen Merikotka-hotellista ja esitteli minulle Vuorelankulma 1:ssä sijaitsevan hienon gallerian ja silloisen näyttelyn. Timo osoittautui sydämelliseksi ihmiseksi ja keskusteltuamme Elvis-näyttelyn yhteistyöstä ymmärsi taka-ajatukseni, sillä näyttely tulisi saamaan fan clubin promootion kautta yli tuhatpäisen kohderyhmän. Asiat johtivat siihen, että Bonja lopulta osallistui fan clubin kesätapahtumaan Mikkelissä ja promosi pian avautuvaa toista Suomen-näyttelyään.

Tulin ajan kuluessa oppimaan Mähösen omaleimaisen huumorin ja tinkimättömät toimintatavat. Hän ei muun muassa vastannut juurikaan tekstiviesteihin, joita itse viljelin runsaastikin. Ymmärsin, että hän arvosti suuresti fan clubin eteen tekemääni palkatonta vapaaehtoistyötä. Itse puolestaan arvostin hänen heittäytymistään, olihan hän jättänyt päivätyönsä marketin lihatiskillä alkaessaan Valokuvakeskuksen vastaavaksi vuonna 2005. Melkoista asialle omistautumista alalla, joka ei takaa vakaata leivän pöytään tuloa.

Leipään liittyen on Timon kohdalla aihetta puhua kulinaristista isolla Koolla. Hän tunsi eri maiden ruokakulttuureja ja nautti hyvästä ruoasta ja juomasta. Kahdelle vanhimmalle pojalleni jäi elävästi mieleen Elvis-valokuvanäyttelyn 2007 päätösviikonloppu ja vierailu loistavassa kotkalaisessa Tai Hing -ravintolassa. Pikkupoikani olivat hieman nirsoja valitsemaan ja syömään annostaan. Timo-setä maiskutteli omaa apettaan nautiskellen ja jo ensimmäisen suupalan jälkeen totesi ilmeikkäästi: "Mmmm, mmmm, mmmm!". Poitsut nauroivat hassulle miehelle ja söivät ruokansa. Timo tarjosi Valokuvakeskuksen takahuoneen kätköistä auliisti Finlandia-vodkapullostaan moukut loppukesän 2010 Ajan säveliä -näyttelyn yhteydessä ja osasi kesäkuun 2014 Tarton-matkallamme suositella tienvarsikuppilan kruusialaista lihakeittoa kun matkaretkueen päiväsapuskan aika tuli. Hänellä oli luontaista pokkaa tokaista: "Tarjoo siä mulle daiquiri ja ota itekii. Miä ostan sulle mustat makkarat sitte, ku seuraavan kerran tuun Manseen". Ja eihän Timbelle voinut olla tarjoamatta. Näin hän mielestäni testasi kanssaihmisten lojaalisuutta. Oli vastineeksi oma lojaali itsensä, vaikka boheemin olemuksensa ja käytöksensä takia hänestä toisenlainen kuva saattoi välittyä.

Heinäkuussa 2010 Elvis fan clubimme kesätapahtuman jälkeisenä sunnuntaina kylvettiin Timben kanssa Valokuvakeskuksessa siemenet massiivisen Elvis-projektin osalta, jonka sato korjattiin neljä vuotta myöhemmin. Tuon neljän vuoden ajan olin Timon kanssa läheisimmin yhteistyössä. Tekeillä oli valokuvaaja Ed Bonjan uusi ja erilainen valokuvanäyttely jota tukemaan kehiteltiin ensimmäinen suomalainen Elvis-kuvakirja. Vuorelankulman suuri mies ei nimittäin itse ollut täysin tyytyväinen elokuu-syyskuun 2007 yksipuoliseen live-kuvien näyttelyyn. Hän moneen kertaan korosti Bonjallekin, että Elviksestä pystyisi varmasti näyttämään yleisölle muutakin kuin lavastaran loiston.

Tähän haasteeseen johtamani fan club ja aktiivinen Kotkan alajaostomme sekä Timo tarttui heinäkuussa 2013. Kävimme valokuvaaja Bonjan kotona Berliinissä ja kerroimme ideamme, jonka valokuvaaja täysin hyväksyi. Paitsi Timon luonaspöydässä heittämää kansikuvaideaa. Kotkan kovanaama nimittäin hahmotteli kynällä servettiin kuvan, jossa Elvis rokkaa Havaijilla ("hina-hana-hina-hana-hi'") ja jonka alareunassa Ed näppää tilannekuvan "klick".

Timo oli henkilö, joka informoi kuvakirjan työryhmää hankkeen toteuttamiseen tarvittavasta yhteisörahoituksesta ja Timo oli valokuvanäyttelyn taiteellinen visionääri. Hän halusi eri kokoisia kuvia hyvätasoisina tauluina gallerian seinille ja ne hän ja suuri yleisö nautittavakseen sai. Hän junaili työryhmälle matkan kuvakirjan painopaikkaan Tarttoon (työvaiheisiin tutustumaan) ja hän oli näyttelyn avajaisten seremoniamestari ja boolivastaava. Timon hulvattomien tarinoiden ja komiikan ansiosta minä sekä kotkalaiset työmyyrät Tomi ja Teemu Raussi nauroimme vedet silmissä ja kippurassa tuon tuosta Tarton-viikonloppureissumme aikana. Hän oli todella miellyttävä seuramies.

Hän sai nauttia - monista vastatuulista huolimatta - myös työnsä tuloksista. Molemmat Elvis-näyttelyt (2007 ja 2014) olivat kävijämääriltään Valokuvakeskuksen suosituimpien joukossa. Elvis-piireistä hän sai hyvää kotkalaista apuväkeä - ja elinikäisiä ystäviä - kun Valokuvakeskus alkoi järjestää ravintolapäivä-tapahtumia.

Parin viime vuoden aikana Timolla alkoi ilmetä terveysongelmia ja kävi dialyysihoidoissa. Mutta sitkeä työ kotkalaisen kulttuurin työjuhtana jatkui taloudellisista vaikeuksistakin huolimatta. Toukokuun alussa oli hänenkin pakko nostaa kädet pystyyn ja tehdä raskas ilmoitus Valokuvakeskuksen toiminnan päättymisestä. Toiminta loppuisi tämän vuotuisiin Meripäiviin. Nämä olivat varmasti raskaita asioita miehelle, joka sydämestään kulttuurityötä teki. Timon puurtaminen päättyi maanantaina 28.5. kotonaan Koivulassa, "Kuninkaitten laaksossa" kuten hän itse asian ilmaisi. Nyt hän saa levätä. Sitkeä ja värikäs kotkalaisen kulttuurisaran kyntäjä ei unohdu.

Kiitollisena ystävyydestäsi,

Hannu Ignatius

 






Ed Bonja ja Timo Mähönen I Shot Elvis -näyttelyn rakennuspuuhissa 1.8.2007.




Timo Mähönen ja Tomi Raussi tutustumassa uuden näyttelyn tuoreisiin kuvatauluihin heinäkuussa 2014.




Timo Mähönen, Hannu Ignatius ja Tomi Raussi Elvis - We'll Remember You -näyttelyn avajaisissa Kotkan Valokuvakeskuksessa 23.7.2014.